Olen lapsuudestani saakka liikkunut paljon metsässä ja ollut isäni apulaisena kotitilan metsätöissä. Takkapuita olen aina tykännyt tehdä, ja juuri ne itse kaadetut ja pilkotut puut ovat lämmittäneet omaakin taloa hiukan eri tavalla.
Aikuisiällä, kun vanha kotitila meni myyntiin, kiinnostuin oman metsän hankinnasta. Sellainen löytyi lopulta melko läheltä kotikontujani Salosta. Takkapuiden teon lisäksi halusin oppia hoitamaan metsää. Jälkeenpäin voisi ajatella, että se oli onnekas yhteensattuma Rymyn kaltaisen koirametsämaaston syntymiseksi. Rymy on perustettu hoidettuun mäntymetsään ja oma kädenjälki näkyy siis aitauksen lisäksi myös maastossa 🙂
Koirametsä tuli itselleni tutuksi vasta alkuvuonna 2025, kun luin lehdestä Varsinais-Suomen koirametsistä. Samaan aikaan olimme pentujonossa odottamassa omaa Papu-koiraamme. Idea omasta koirametsästä valtasi pääni, enkä paljon muusta ole sen jälkeen kotona puhunutkaan. Kiitos puolisolleni sen kestämisestä!
Aloin tutustua lähiseudun koirametsien tarjontaan ja siihen, millaisia palveluja niissä on. Panin saman tien merkille, että monessa koirametsässä oli tarjolla myös ”ihmisten palveluja”, kuten kuntopolkuja, kahvakuulia tai grillausmahdollisuus. Totta kai paikalle tulevan henkilön viihtyvyys on tärkeää, ymmärsin sen. Samoin on aivan mahtavaa, että pääsee vaikkapa yöpymään laavussa ja koira saa olla ympäristössä vapaana. Omaan päähäni oli kuitenkin jo pesiytynyt ajatus juuri koirille suunnatusta metsäympäristöstä, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja luonnollisuudessaan. Sellaisen koirametsän merkityksen ja voiman olin ymmärtänyt, joten omaan suunnitelmaani eivät mahtuneet rakennetut tiet tai grillimakkaran tuoksu. Samalla ajatus hieman edullisemmasta hintatasosta kutkutteli mieltäni – miksei voisi olla laadukas metsäympäristö juuri koiria ajatellen ja tarjota se mahdollisimman kohtuulliseen hintaan. Rymyn liikeidea alkoi näin hahmottua.
Kevät ja kesä menivätkin sitten nopeasti suunnittelun, luvituksen, hankintojen ja rakentamisen parissa. Ilman aktiivista talkooväkeä homma olisi edelleen alkutekijöissään, niin paljon pelkästään aidan pystytyksessä ja terävien oksien siivoamisessa on ollut työtä. Arvio työhön kuluvasta ajasta on ehkä kaksin- tai kolminkertaistunut alkuperäisestä. Siihen toki vaikuttaa myös oma suhtautuminen – kun kerran tehdään, tehdään kunnolla.
Sauli
